Näin valmistat tuorepastaa pastakoneella

Pastakoneen avulla tuorepastan valmistaminen on helppoa ja ero kuivattuun pastaan on huomattava. Tuorepastan valmistaminen vaatii hieman aikaa, mutta vaivannäkö palkitaan pastalla, joka on tekstuuriltaan silkkistä ja maultaan täyteläistä. Valmistaaksesi tuorepastaa koneella tarvitset vähintään pastakoneen perusosan, eli “mankelin”, jolla saat työstettyä pastataikinasta ohuempaa levyä. Useimmista pastakoneista löytyy tämän lisäksi leikkurit nauhapastalle ja spagetille, ja niihin voidaan hankkia erikseen kiinnitettäviä lisäosia. Pelkästä pastalevystä ilman lisäleikkureita voidaan valmistaa jo sellaisenaan ravioleja tai lasagnea, sekä siitä on mahdollista leikata eri muotoisia pastoja veistä käyttäen. Pastakoneen lisäksi tarvitset pettämättömän pastareseptin pastataikinalle, joten aloitetaan sillä.

Imperian iPasta -pastakoneessa on pastamankelin lisäksi taglieatelle- ja spagettiterät

Miten pastataikina valmistetaan?

Italiassa pastataikinan valmistukseen on perinteisesti käytetty paikallisesti kasvatettua vehnää. Etelässä durumvehnää ja vettä, pohjoisessa tavallista vehnää ja kananmunaa. Kananmuna pitää tavallisesta vehnäjauhosta valmistetun taikinan helposti työstettävänä ja keitettäessä kiinteänä. Vegaanien ja autenttista cucina povera kokemusta havittelevien kannattaa siis valmistaa pastataikinansa vedestä ja durumjauhoista.

Tyypillisimmin pasta tehdään kuitenkin kananmunista ja jauhoista ja siitä missä suhteessa näitä käytetään on yhtä monta teoriaa, kuin kokkejakin. Italialainen nyrkkisääntö on varata 1 kananmuna tai n. 50 g vettä ja 100 g jauhoja per syöjä, mutta jos käytät suomalaisia jauhoja kannattaa varautua lisäämään nesteen määrää tarpeen mukaan. Eriäviä mielipiteitä löytyy myös sen suhteen lisätäänkö taikinaan vettä tai öljyä ja kuinka kauan sen annetaan levätä ennen työstämistä. Alla on kuitenkin meidän pomminvarma pastaohje, jota voi kokemuksen ja mieltymyksien karttuessa tuunata suuntaan tai toiseen.

Pastataikina resepti

• 300g durum- tai 00 jauhoja

• 2-3 kananmunaa tai n. 150 ml vettä (lisää tarvittaessa)

• 2tl ruokaöljyä

• 1tl suolaa

Valmistaminen

Mittaa jauhot kulhoon tai työpöydälle. Tee keskelle aukko ja kaada siihen kananmunat (tai vesi, jos teet munatonta pastaa). Lisää tässä vaiheessa myös öljy ja suolaa taikinaan.

Ala sekoittaa kananmunia (tai vettä) jauhoihin keskeltä ulospäin edeten käsin tai haarukalla sekoittaen.

Sekoita hiljalleen kaikki jauhot kananmuniin ja mikäli taikina tuntuu kuivalta, lisää vähän vettä. Hyvä kikka on käyttää suihkepulloa, jolla saadaan mahdollisimman vähäinen määrä vettä, mahdollisimman laajalle taikinaan.

Kun saat pastataikinasta käsin työstettävän pallon aikaiseksi, alkaa pastan valmistamisen tärkein ja vaivalloisin vaihe, eli vaivaaminen hyvin jauhotetulla pinnalla.

Vaivaa taikinaa painamalla sitä kämmenellä alas ja eteenpäin, käännä taikinaa 45 astetta ja toista. Voimaa saa ja pitää käyttää! Noin 10 minuutin vaivaamisen jälkeen tuloksena pitäisi olla tasainen ja kimmoisa pastataikina.

Kelmuta pastataikina ja laita se jääkaappiin tekeytymään vähintään puoleksi tunniksi. Taikinan levätessä kosteus imeytyy jauhoihin entisestään ja tekee pastataikinan työstämisestä helpompaa ja tekstuurista miellyttävämmän syödä.

Näin laitat pastakoneen käyttövalmiiksi

Ennen ensimmäistä käyttöä puhdista kone kuivalla kankaalla tai keittiöliinalla. Älä käytä vettä! Ylimääräisen varastoöljyn saa pois teloista kiertämällä pienen palan pastataikinaa telojen välistä (heitä pala sitten pois). Kiinnitä kone tukevalle alustalle pakkauksessa olevalla kiinnitysraudalla. Asenna veivi koneen sivussa olevaan aukkoon. Kun pastakone on kiinnitetty ja käyttövalmis, aseta koneen telat avarimpaan asentoon. Säädön lukitus avautuu mallista riippuen painamalla säätönupin painiketta tai vetämällä nuppia ulospäin.

Näin työstät taikinaa pastakoneella

Aloittaessasi työstämään pastataikinaa koneella kannattaa se leikata neljään osaan ja kelmuttaa kolme muuta osaa sillä välin, kun alat työstämään ensimmäistä. Taikinapallo kannattaa kaulita alkuun n. sentin paksuiseksi ennen pastakoneella käsittelyä.

Aloita syöttämällä pastataikina pastakoneen avarimman asetuksen läpi kaksi tai kolme kertaa, kunnes se tulee läpi ilman vastusta.

Toista edellä mainittu prosessi vielä pastakoneen kolmen leveimmän asetuksen kohdalla.

Taittele pastataikina aina kolmin kerroin ennen kuin syötät sen takaisin koneeseen. Taittelu parantaa pastan tekstuuria ja auttaa peittämään mahdolliset vahinkoreiät taikinassa.

Jatka pastataikinan työstämistä pastakoneella pienentäen telojen väliä edetessäsi. Voit hypätä huoletta muutaman asetuksen yli, mutta alussa kannattaa olla kärsivällinen.

Pastan haluttu paksuus on pitkälti makuasia ja vaihtelee sen mukaan mitä pastaa ollaan valmistamassa, mutta nyrkkisääntönä sen tulisi olla läpikuultavaa ja noin 1-2mm paksuista

Näin valmistat erimuotoisia pastoja

Kun olet saanut aikaiseksi  tasaisen taikinalevyn, voit leikata sen haluamallasi tavalla. Voit tehdä esimerkiksi nauhapastaa, kuten tagliatellea tai fettuccinea, tai täytettyjä pastoja, kuten raviolia. Siirrä kahva halutun leikkuriosan reikään. Syötä sopivan paksuiseksi mankeloitu taikinalevy leikkurista läpi veivistä samalla pyörittäen. Jos pastataikina on liian pehmeää eikä leikkuri leikkaa sitä kunnolla, jauhota taikinaa hieman lisää.

Kuivata valmiita pastasuikaleita jauhotetulla alustalla tai pastankuivaustelineessä riiputtaen. Ravioleja valmistaaksesi voit leikata pastataikinasta veitsellä kaksi samankokoista pastalevyä. Aseta toisen päälle täytettä, laita toinen pastalevy täytteiden päälle, painele pastatyynyt ilmatiiviiksi ja leikkaa veitsellä tai raviolileikkurilla.

Keitä pastasi runsaassa suolalla maustetussa kiehuvassa vedessä, kunnes ne ovat kypsiä. Kypsennysaika riippuu pastan paksuudesta ja koosta, mutta se kestää yleensä vain muutaman minuutin. Valuta pasta hyvin ja tarjoile haluamasi kastikkeen ja lisukkeiden kanssa. Puhdista pastakone käytön jälkeen pehmeällä, kuivalla harjalla tai liinalla. Älä työnnä mitään esinettä tai kangasta telojen väliin. Tipauta tarvittaessa muutama pisara ruokaöljyä telojen väliin, äläkä koskaan pese pastakonetta vedellä tai astianpesukoneessa!